Siskokset Marta ja Joanna Krupa ovat nousseet usein otsikoihin erityisesti valokuvillaan. Puolalais-amerikkalaisia kaunottaria on viime aikoina kutsuttu amerikkalaislehdissä myös ”maailman seksikkäimmiksi siskoksiksi”.
Seksikkäimmäksi uimapukumalliksi muutama vuosi sitten valittu Joanna on nyt avautunut uusimmassa haastattelussa seksielämästään – tai sen puutteesta. Mallikaunotar kertoo, ettei saa kihlatultaan Romain Zagobilta seksiä läheskään niin usein kuin haluaisi.

– Tunnen oloni köyhäksi. Elämäni on köyhää ilman seksiä. En saa sitä läheskään niin usein kuin haluaisin…joka päivä olisi kiva, kertoo Joanna Krupa The Daily Buzz -sivustolle.
Näyttelijänäkin useissa elokuvissa nähty Joanna Krupa on tullut Yhdysvalloissa tunnetuksi myös Tanssii tähtien kanssa -kilpailijana ja Playboy-mallina. Parhaillaan hän tähdittää Real Housewife of Miami -realitysarjaa. Lisäksi Joanna on poseerannut lukuisten tunnettujen lehtien kansikuvissa, joista mainittakoon esimerkiksi FMH, Maxim ja ENVY.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Joanna Krupa tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.