Salatut elämät -elokuva julkaistaankin aikaisemmin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Salatut elämät -televisiosarjasta on tehty tänä vuonna elokuvaa. Nightmare – Painajainen merellä -nimisen elokuvan oli alunperin määrä saada ensi-iltansa elokuvateattereissa 14. joulukuuta Tänään kuitenkin kerrottiin, että elokuva saa ensi-iltansa jo 5. joulukuuta.

Elokuvan rooleissa nähdään ainakin Sara Säkkinen, Mikko Parikka, Venla Savikuja, Markku Pulli ja Tero Tiittanen. Ohjaaja Marko Äijö paljasti taannoin MTV3 Viihdeuutisille, että tulossa on tunne-elämää teatterissa ravisuttava elokuva. Kuvaukset alkoivat kesäkuussa ja ensi-ilta nähdään tällä tietoa joulukuussa.

Elokuvassa Peppi (Sara Säkkinen) lähtee kauan odottamalleen risteilylle ystäviensä kanssa. Hilpeissä tunnelmissa alkavalla laivamatkalla Peppi tapaa vanhoja tuttuja, jotka nostavat myös ikäviä menneisyyden asioita mieleen. Sitten laivalla alkaa tapahtua kummia.