Idols-finalisti Panu Larnos on solminut levytyssopimuksen North & South ja Kenolamusic -yhtiöiden kanssa. Esikoisalbumia voidaan odotella kauppoihin ensi keväänä.
– Tavoitteenamme oli yhdistää indie-yhtiöiden nopeus ja innovatiivisuus sekä saavuttaa suuryhtiön resurssit. Uskomme Panulla olevan mahdollisuudet pitkään uraan musiikin parissa, kertoo Olli Tuomola Kenolamusicista.
Larnoksen poppia ja rockia yhdistelevää musiikkia tulee tuottamaan yhdysvaltalainen Brian Fitzpatrick. Tällä hetkellä kootaan tulevan albumin kappaleita musiikintekijöiltä Suomessa ja ulkomailla. Levyllä tullaan kuulemaan mahdollisesti myös Panun omia kappaleita.
– Odotan jo todella innolla ensi viikonloppua, kun pääsemme yhdessä tuottajan kanssa työstämään ensimmäisen kerran mahdollisten kappaleiden soveltuvuutta, Panu kertoo.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.