Spice Girlsin paluusingle floppasi!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmanhistorian menestynein tyttöyhtye Spice Girls tekee paluun keikkalavoille joulukuun alussa. Konserttiliput on revitty käsistä ympäri maailmaa, mutta musiikkipuolella paluu on aiheuttanut yhtyeelle pahan pettymyksen.

Yhtyeen paluusingle on nimeltään Headlines (Friendship Never Ends). Single on saanut osakseen odotuksiin nähden murskatuomioita ympäri maailmaa. Suomessa myös Stara totesi kappaleen olevan pettymys.

Headlines (Friendship Never Ends) ei onnistu odotetulla tavalla edes itsenäisenä kappaleena. Soundipuoli ja vokaalit hipovat tietenkin lähes täydellisyyttä, mutta sävellystyönä kappaleesta ei löyty hittipotentiaalia edes useiden kuuntelukertojen jälkeen, Staran arvostelussa todetaan.

Samoilla linjoilla oli esimerkiksi Britannian arvostettu Radio 1, joka ei ottanut kappaletta edes A-soittolistalleen. Heidän mukaansa kappale ei ole tarpeeksi vahva tehosoittoon, joten sitä soitetaan nyt C-listalla vain kerran päivässä.

– Tiedämme, että Spice Girlsillä on huimasti faneja, mutta Headlines on suuri pettymys. Se ei vain ole tarpeeksi vahva kappale. Se olisi aikoinaan kuulunut heidän singlensä b-puolelle, radion musiikkipäällikkö George Ergatoudis kertoi.

Spice Girls -yhtye ja taustavoimat olivat ennakkoon varmoja kappaleen menestymisestä niin listoilla kuin radiosoitossakin. Britannian singlelistan kärkipaikan piti olla varma, mutta myynnin perusteella singlen ennustetaan jäävän listan sijalle 20.