Paluukeikka oli rumpalille liikaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Eilen illalla historiallisen paluukeikan Lontoon 02 Areenalla heittänyt Led Zeppelin -yhtye oli jättää keikan väliin, koska yhtyeen rumpali Jason Bonham sai hermoromahduksen 45 minuuttia ennen esiintymistä.

Vuonna 1980 kuolleen rumpali-isänsä saappaisiin Led Zeppelinin riveihin hypännyt Jason paikkasi isäänsä konsertissa, joka oli omistettu yhtyeen ystävän ja Atlantic Records -levy-yhtiön perustajan Ahmet Ertegunin muistolle, The Sun uutisoi.

Keikan aiheuttama jännitys oli kuitenkin liikaa 41-vuotiaalle rumpalille, ja jännitys purkautui hieman ennen keikkaa pienimuotoisena hermoromahduksena.

– Tämä on ollut hyvin tunnerikasta Jasonille. Hän oli ihan kunnossa vielä 45 minuuttia ennen keikkaa. Sitten hän alkoi oksentaa, Foreigner-yhtyetoveri Mick Jones kertoi.

Isän paikkaaminen sujui kuitenkin lopulta yli odotusten, ja tänään kriitikot ovatkin ylistäneet yhtyeen soittoa ja keikan tunnelmaa. Kriitikoiden mukaan yhtye ylitti kaikki sille asetetut odotukset. Daily Telegraphin kriitikko kertoi pudonneensa lähes tuoliltaan varsinkin In My Time Of Dying -kappaleen myötä.

Nyt yhtyeen fanit vaativat kokonaista kiertuetta, mutta kyseessä oli kuitenkin vain yksittäinen konsertti.