Kelly Osbourne sai sairauskohtauksen – dramaattiset kuvat nettiin

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Rocktähti Ozzy Osbournen tytär Kelly Osbourne on ollut jo pidemmän aikaa suhteessa vegaanikokki-poikaystävänsä Matthew Mosshartin kansssa. Taannoin neito paljasti toivovansa, että hän pääsisi pian naimisiin. Eilen hänellä oli kuitenkin muuta ajateltavaa dramaattisten tapahtumien vuoksi.

Kelly Osbourne sai nimittäin äkillisen sairauskohtauksen Fashion Police -ohjelmansa kuvauksissa Los Angelesissa. Silminnäkijän ikuistamissa dramaattisissa valokuvissa nähdään miten paikalle hälytettiin ambulanssi ja paloauto. Ensihoitajat kiidättivät Osbournen sairaalahoitoon. TMZ-julkaisun mukaan Kelly oli yllättäen alkanut vapisemaan holtittomasti ja pudonnut tuolilta.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Kelly Osbourne on uransa aikana ehtinyt kokeilla siipiään monella eri viihteen parissa. Laulamisen ja näyttelemisen lisäksi Osbourne on kunnostautunut myös muodin saralla, sillä hänet valittiin viime vuonna Madonnan Lourdes-tyttären Material Girl -vaatemalliston mainoskasvoksi. Kelly on niittänyt mainetta myös suorasanaisena arvostelijana toimiessaan E! Online -sivuston muotipoliisina. Kelly Osbourne kirjautui vuonna 2004 vieroitushoitolaan Kalifornian Malibussa, koska oli riippuvainen kipulääkkeistä.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.