Miley Cyrus tahtoisi Chris Brownin poskeensa?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Laulajatar Miley Cyrus nähtiin hiljattain lemmenlomalla Kanadassa yhdessä on-off -poikaystävänsä Liam Hemsworthin kanssa. Kuhertelijoiden yhdessä viettämä aika sai hetkellisen stopin pariskunnan erohuhuille. Nyt laulaja on avautunut uusista tatuointihaaveistaan.

Neitokaisella on ennestään lukuisia tatuointeja, kuten esimerkiksi unisiepparia esittävä tatuointi kyljessään ja Love Never Dies -teksti hauiksessaan. Miley on myös tatuoinut vasenta käsivarttaan Yhdysvaltain 26. presidentin eli Theodor Rooseveltin puheella.

Saksalainen Promiflash.de-sivusto kysyi laulajalta, onko hän aikeissa ottaa uutta tatuointia lähiaikoina. Nainen vitsaili ja vastasi, että koska hän on kuullut tytöstä, joka on tatuoinut Draken nimen otsaansa, voisi hän vastaavasti kirjoittaa Chris Brownin nimen poskeensa.

Parikymppinen Miley vierailee parhaillaan Euroopassa, ja hän sai heti Saksaan rantauduttuaan ruokamyrkytyksen huonoksi menneestä sushista. Hän joutui perumaan useita tapaamisia sairastumisensa takia.