Fingerporin sensuuriväitteet roskaa – Rivo-Riittaa ei sensuroitu

Suomen suosituimmaksi ja puhutuimmaksi sarjakuvaksi noussut Fingerpori ja sen hahmot on nähty lehtien ja sarjakuvakirjojen lisäksi jo monessa muussakin paikassa. Tuoreimpana sarjakuvan kolme hahmoa nähdään kirjastoauton kyljessä.

------

Nastolan kunta tilasi taannoin sarjakuvataiteilija Pertti Jarlalta kirjastoautonsa kylkeen kuvia Fingerpori-hahmoista. Tällä viikolla käyttöön otettavan kirjastoauton kylkeen päätyivät Rivo-Riitta, Heimo Vesa ja hänen kissansa.

Kuva: Ilta-Sanomat
Kuva: Ilta-Sanomat

Ilta-Sanomat uutisoi tänään virheellisesti ”Fingerporin Rivo-Riittaa sensuroitiin Nastolan kirjastoauton kyljessä”. Lehden mukaan kunta olisi sensuroinut Rivo-Riitan kädestä tupakan. Väite ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä taiteilijan mukaan kuvassa ei alunperinkään ollut tupakkaa. Jarla kertoi asiasta Facebook-sivuillaan.