Viikotehtävä onnistui BB-talossa: Viinaa!

Big Brother
Toimittaja:

Big Brother -talon tunnelmat ovat parhaillaan korkealla, koska tänään iltapäivällä päättynyt viikkotehtävä onnistui. Isovelin ilmoittaessa tehtävän onnistumisesta asukkaat riemastuivat.

– Viinaa! Bileet! Andreas huusi innoissaan ja kiteytti asukkaiden tunnelmat.

Asukkaat ryhtyivät heti suunnittelemaan seuraavan kauppareissun ostoslistaa, sillä nyt asukkailla on pitkästä aikaa rahaa ostoksiin. Kauppalistalle haluttiin erityisesti tupakkatuotteita ja juomia.

Tämän viikon viikkotehtävä aiheutti kuitenkin myös hämmennystä asukkaiden keskuudessa, sillä tehtävänä oli katsoa taloon tuoduista televisioista erinäisiä videoita ja myöhemmin vastata niihin liittyviin kysymyksiin.

– Koska sitä viinaa tulee, Andreas tiedusteli uudelleen kauppalistaa laadittaessa.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Big Brother -osioistamme.