M. Pokora

Haastattelut · Stara.fi

Ranskalainen poptähti M. Pokora on kotimaassaan suosittu artisti, mutta Suomessa vielä uusi tuttavuus. Hänen Dangerous -kappaleensa on valloittanut alkuvuoden aikana myös suomalaiset radioaallot.

M. Pokoran ensimmäinen kansainvälinen albumi MP3 julkaistiin Suomessa toukokuun puolivälissä, ja Stara tapasi artistin levynjulkaisukeikan jälkeen Helsingissä.

Ensimmäistä kertaa Suomessa vieraillut poptähti, oikealta nimeltään Matthieu Totta, villitsi suomalaisyleisön. Apollo Live Clubilla esiintynyt ranskalaishurmuri sai varsinkin eturivin naiset tanssimaan ja kiljumaan. Suomalaisyleisö yllätti tähden positiivisesti.

– Suomessa on parempi yleisö kuin Ranskassa. Yleisö lauloi mukana ja tunnelma oli katossa. Keikka oli tähän mennessä kiertueen paras, laulaja kehuu keikan jälkeisenä aamuna hotellissaan.

”Viihdytän keikoilla myös itseäni”

Yleisö tunsi jo osan kappaleista, vaikka levy julkaistiinkin Suomessa vasta 14. toukokuuta. Dangerous-hitti kruunasi illan, mutta ainakin Pokoran omien epäilyjen mukaan fanit olivat ladanneet kappaleet netistä jo ennen levyn varsinaista julkaisupäivää.

Poptähti nauttii selvästi työstään. Hän on innoissaan matkustelusta, erilaisista kulttuureista ja uusista ihmisistä.

– Rakastan viihdyttää yleisöä ja itseäni. Kun olen lavalla, viihdytän fanien lisäksi todella myös itseäni, sillä rakastan musiikkia ja esiintymistä, Matt Pokora intoilee.

Suomen keikallaan M. Pokora esitti vain seitsemän kappaletta, eikä lavalla ollut mukana hänen taustatanssijoitaan, sillä bändi vei suuren osan lavatilasta. Tanssijoiden puuttuminen oli joillekin selvästi pettymys, mutta yleistunnelmaltaan keikka oli kuitenkin onnistunut.

Paljasta pintaa odottaneet joutuivat myös pettymään, sillä ranskalaishurmuri päätti tällä kertaa hurmata vain ja ainoastaan musiikillaan. Suomen vierailun jälkeen Pokoran unelmaduuni vei hänet Meksikoon, Saksaan ja Japaniin.

Ei mikään Justin Timberlake -kopio

M. Pokora ei halua tulla verratuksi Justin Timberlakeen.

– Meillä ei ole mitään muuta yhteistä kuin se, että olemme molemmat valkoisia, laulamme ja tanssimme. En ole mikään uusi Justin, M. Pokora painottaa Staralle.

– Minua verrataan Justiniin, koska olen uusi tulokas. Eihän Rihannakaan enää ole uusi Beyonce, hän on vain Rihanna.

Esikuvakseen Pokora ilmoittaa Michael Jacksonin, mutta silti nuori laulaja haluaisi duetoida mieluiten Pharrell Williamssin, Shakiran tai Gwen Stefanin kanssa.

– En pystyisi tekemään duettoa Michael Jacksonin kanssa, koska hän on niin suuri idolini. Haluan tehdä yhteistyötä sellaisten artistien kanssa, joiden kanssa olen samalla tasolla, hän perustelee.

M. Pokoran kolmas albumi poikkeaa hänen muusta tuotannostaan paljon. Ranskalaispopparin ensimmäinen kokonaan englanninkielinen albumi vie häntä esiintymään ympäri maailmaa. Tällä kertaa Pokora pääsi myös työskentelemään kuuluisan tuottajan kanssa.

– Työskentelin parhaiden kanssa ja opin paljon. Olen erittäin ylpeä yhteistyöstä Timbalandin kanssa. Tämä levy on ollut tähän mennessä suurin mahdollisuus urallani ja minulla on todella hyvä fiilis siitä, M. Pokora hehkuttaa Staralle.

Pokora ihastui Helsinkiin

Miehessä ei ole menestyksestä huolimatta huomattavissa minkäänlaisia diivan elkeitä. 22-vuotias poppari suhtautuu uraansa suurella intohimolla, mutta sopivan nöyrällä asenteella.

Yli 700.000 levyä myynyt kotimaansa Popstars-kilpailun voittaja osoittaa, että menestyksen ei tarvitse nousta päähän. Työnsä vakavasti ottava artisti myönsi juhlineensa pidemmän kaavan mukaan Suomessa levynjulkaisukeikkansa jälkimainingeissa.

– Keikka meni niin hyvin, että teki mieli lähteä ulos, hän tunnusti.

Suomessa laulajaa viehättää arkkitehtuuri ja muotoilu. Hotelli Klaus K:ssa yöpynyt tähti ihastui Helsinkiin.

– Uusi ja vanha sekoittuvat kauniisti Helsingissä. Rakastan suomalaista arkkitehtuuria ja designia. Aion ostaa siitä kertovan kirjan, poppari ylistää haastattelun lopuksi.

Teksti: Ninni Suomalainen