Viihdeuutiset theark

Ruisrock keräsi lähes 70.000 vierasta

06.07.2008, 23:52 · Kategoria:Viihdeuutiset

Tämän vuoden Ruisrock ylitti roimasti yleisötavoitteensa keräten viikonlopun aikana Turun Ruissaloon lähes 70.000 kävijää. Perjantaina paikalla oli 20.000 vierasta, loppuunmyytynä lauantaina 30.000 juhlijaa ja päätöspäivänä runsaat 19.000 kävijää.

Perjantaina alkanut helle jatkui aina lauantai-iltaan saakka, ja myös sunnuntaita vietettiin poutaisen lämpimässä kelissä. Tänä vuonna suurimmiksi suosikeiksi kohosivat kotimaiset artistit.

Lauantai-iltana esiintyneet HIM ja Hanoi Rocks keräsivät molemmat kymmentuhatpäiset yleisöt. Suomalaisista yhtyeistä myös Nightwish, Disco Ensemble ja Apulanta saivat yleisön hyppimään ja maaperän tärisemään. Ulkomaisista bändeistä suurinta suosiota nauttivat Flogging Molly, The Ark, Bullet For My Valentine, Kent sekä festivaalin päättäneet The National ja Interpol.

- Festivaalit onnistuivat hyvin ja sää suosi tapahtumaa. Ruissalon kansanpuisto on varsinkin aurinkoisella säällä Euroopan paras festivaalialue ja se osoitti jälleen kerran toimivuutensa. Yleisö viihtyi, käyttäytyi hyvin ja nautti useista loistavista esiintyjistä, kommentoi festivaalin promoottori Juhani Merimaa, joka on lähipäivinä myös Staran videohaastattelussa.

Ruisrockin tärkein teema kuluvana vuonna on ollut ympäristöystävällisyys ja materiaalien uusiokäyttö. Festivaalin sähköntarve tyydytettiin tuulivoimalla tuotetulla hyötytuulisähköllä, roska-astioiden määrää lisättiin merkittävästi ja erilaisten materiaalien uusiokäyttöön panostettiin aikaisempia vuosia enemmän.

- Olemme pyrkineet minimoimaan jätteen määrän ja tavoitteenamme oli saada mahdollisimman paljon materiaaleja kierrätykseen sen sijaan, että kuljettaisimme kaiken kaatopaikalle, kertoi Ruisrockin kierrätysvastaava Piia Lääveri.


Kommentoi ja keskustele



Uusimmat artikkelit

Ministerit katsoivat pornoa parlamentissa – tässä rajut seuraukset

Ympäri maailmaa kerrottiin eilen tapauksesta, jossa korkean tason intialaiset poliitikot jäivät kiinni katseltuaan aikuisviihdettä istuntosalissa kesken istunnon. Joukossa oli myös naisten ja lasten asioista vastaava ministeri.


Missä tätä rintavaa poptähteä on piiloteltu? Mekko ei liikoja piilotellut

Amerikkalainen r&b-tähti Ashanti, oikealta nimeltään Ashanti Douglas, on viettänyt viime vuosina hiljaiseloa viihdelehtien otsikoista. Jokunen vuosi sitten suurtakin menestystä niittänyt kaunotar on nyt osallistunut New Yorkissa uutuuselokuvan bileisiin.


Supermallien lapsuuskuvat julki – todellisia kaunottaria jo silloin

Huippumalli Miranda Kerr ja hänen näyttelijämiehensä Orlando Bloom saivat taannoin esikoispojan, ja synnytyksen jälkeen Miranda teki pian paluun catwalkeille. Maailman suosituimpiin supermalleihin lukeutuva kaunotar poseerasi äskettäin 2,5 miljoonan dollarin rintaliiveissä.


Wow, tältä Unelmien poikamiestyttö näyttää nyt – katso kuvat

Yhdysvalloissa kohuttiin pari vuotta sitten uuden televisiokaunottaren nakuiluista, kun Star ja In Touch -lehdet väittävät Unelmien poikamiestyttö -realityohjelmassa nähdyn 25-vuotiaan Ali Fedotowskyn poseeranneen yläosattomissa nettikameran kuvissa.


Uusi TV-opas haastaa Telkku.comin

Telkku.com –palvelun idean isä ja perustaja Anssi Kiviranta on julkaissut uuden televisio-ohjelmien oppaan nimeltä Iltapulu. Iltapulu.fi -osoitteesta löytyvän uuden ohjelmaoppaan kantavana ajatuksena on tarjota kaikkien vapaiden televisiokanavien ohjelmatiedot samalla sivulla.


Naispoppari järjestää nakubileitä ystävilleen

Useammallakin hitillään musiikkilistat valloittanut amerikkalainen poptähti Ke$ha, eli Kesha Sebert, on ollut viime kuukausina otsikoissa lähinnä ulkomusiikillisista syistä. Aiemmin tällä viikolla Ke$ha kertoi pukeneensa avustajansa penikseksi, ja nyt hän on paljastanut yksityiskohtia bileistään.


Popkaunottaren taivaallinen kuva päätyi nettiin – katso

Supertähti Alicia Keys asteli taannoin alttarille pitkäaikaisen miesystävänsä Swizz Beatzin kanssa, ja hääjuhlien jälkeen pariskunta on viettänyt pääasiassa rauhallista perhe-elämää perheenlisäyksenkin merkeissä. Viime aikoina Alicia on aktivoitunut julkisuudessa.


Mies puukotti veljeään – riitelivät McDonald’sin suklaamuffinssista

Sisarusten väliset kiistat voivat saada alkunsa mistä tahansa ja joskus sisarusrakkaudestakin huolimatta riitapukarit voivat ajautua esimerkiksi käsirysyihin. Nyt erään amerikkalaisen miehen uutisoitiin puukottaneen veljeään suklaamuffinsin takia.


Rintava lenkkeilijä käänsi katseet rantabulevardilla – katso kuvat

Realitykaunotar Audrina Patridgen rinnat ovat olleet viime aikoina Hollywoodin kohutuimmat. Muodottomat möhkäleet nimittäin aiheuttivat spekulaation epäonnistuneesta plastiikkakirurgisesta leikkauksesta. Viime aikoina Audrina on viettänyt hiljaiseloa, mutta nyt hänet on kuvattu lenkillä.


Radio Nova tekee radio-ohjelmaa kuuroille

Radio Nova ja Kuurojen Liitto tekevät yhdessä radiohistoriaa, kun kautta aikojen ensimmäinen koko yhden päivän mittainen radiolähetys tehdään viittomakielellä.


Facebookissa suositeltua

Uusimmat artikkelit

Uusin nettivideo

Staran blogit

Chaos Tube blogi Silver blogi PlanMyRoom blogi

Stara Gallup

Onko realitysarjoja jo liikaa?
Katso tulokset

Levyarvostelut



Peliarvostelut

Twitter

Kustantaja ja toimitus

Stara Media Oy
Pinninkatu 44 A 1
FIN-33100 Tampere
toimitus@stara.fi

Päätoimittaja
Jocka Träskbäck
Puh. 0500 660 869
jocka@stara.fi

Uutisvinkit ja palaute

Voit lähettää palautetta tai uutisvinkin toimitukselle sähköpostitse osoitteeseen palaute@stara.fi

Hosted by

Tiedotteet

Lehdistötiedotteet pyydetään lähettämään sähköpostitse osoitteeseen toimitus@stara.fi.

Muu materiaali pyydetään toimittamaan postitse oheiseen osoitteeseen.

Mediamyynti

Verkossa Media Oy
Tehtaankatu 27-29 A
00150 Helsinki

Puh. 020 806 305
asiakaspalvelu@verkossa.fi

Mediatiedot

Ajankohtaista

Adam Lambert and Sauli Koskinen arrested and jailed in Finland after a bar fight
Petri Nygärd
Saana Parviainen
Johanna Tukiainen
Justin Bieber
Jennifer Aniston
Lindsay Lohan
One Direction
Sauli Koskinen
Adam Lambert
Lady Gaga
Kim Kardashian


© Copyright 2003 - 2012 Stara Media Oy. ISSN 1795-8180. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin luvaton julkaiseminen ja lainaaminen on kielletty. Stara®, Viihdetaivas®, Miss Pop®, Mister Pop®, Popstar® ja Jetset® ovat Stara Media Oy:n rekisteröityjä tavaramerkkejä, joiden käyttäminen ilman merkinhaltijan lupaa on kielletty. Palvelun tekninen toteutus Etuovi Media Oy, Etuovi Internetpalvelut ja OmaEtuovi.