Sinkkuelämää-leffan jatko-osa vahvistettiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vuoden kohutuimpiin elokuviin lukeutuva Sex And The City – Sinkkuelämää -elokuva saa mahdollisesti jatkoa, kuten kesäkuun alussa uutisoimme. Elokuvan tuotannosta vastaava HBO on nyt osaltaan vahvistanut tiedot.

– Elokuvan jatko-osa on saanut äärimmäisen paljon kiinnostusta osakseen. Luulen, että meidän avullamme sen työstäminen pyritään nyt aloittamaan. En voi vielä sanoa koska, mutta uskon kaikkien mukana olleiden olleen otettuja fanien reaktioista, yhtiön johtaja Michael Lombardo kertoi Access Hollywoodin mukaan.

Tähän mennessä Sex And The City – Sinkkuelämää on tuottanut pelkästään Yhdysvalloissa noin 140 miljoonaa dollaria.