Varo tätä arkipäivää! Työviikon stressaavin päivä ei olekaan maanantai

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maanantai on monien mielestä viikon karmein päivä. Sitä mieltä on ainakin sanonta sekä maailmankuulu Karvinen-kissa. Nyt tuore tutkimus on kuitenkin osoittanut tuntemukset vääriksi, sillä sen mukaan viikon stressaavin päivä löytyykin aivan toistaalta.

Rekrytointiyhtiön tekemän tutkimuksen mukaan koko viikon merkittävin stressipiikki on nimittäin maanantain sijaan tarkalleen ottaen tiistaina aamupäivällä kello 10.00. Britanniassa toteutetussa tutkimuksessa kyselyyn vastanneista työntekijöistä puolet nimesi tiistaiaamun stressaavimmaksi. Tutkimukseen osallistuivat 18 – 45-vuotiaat työssä käyvät ihmiset, jotka pitivät kirjaa stressitasostaan koko viikon ajan.

Tutkimuksen mukaan maanantai sujuu monilta leppoisasti, koska silloin aivot vasta saadaan työvaihteelle ja silloin kuullaan työtovereilta viikonlopun mehukkaimmat juorut. Tiistaina sen sijaan ollaan jo päästy varsinaiseen työvaiheeseen, ja tiistaiaamu kuluu monilta sähköpostin perkaamisessa. Maanantaina moisesta puuhasta usein laistetaan. Tiistaina myös to-do -listat tulevat eteen entistä suurempina ja haastavampina.