Kansainvälisesti tunnetuin suomalainen viihdetähti: ”Hesbugerin kassalta Hollywoodiin”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen Big Brother -voittaja Sauli Koskinen on nykyisin viihdemaailman ylivoimaisesti tunnetuin suomalainen julkkistähti. Hän poseeraa viikoittain maailman suurimpien viihdelehtien sivuilla, eli on saavuttanut enemmän kansainvälistä julkisuutta kuin kukaan suomalainen viihdetähti aiemmin.

Sauli Koskinen nousi tähdeksi ryhdyttyään seurustelemaan poptähti Adam Lambertin kanssa. He ovat nykyisin yksi Hollywoodin seuratuimmista julkkispareista. Taannoin Adam ja Sauli äänestettiin parhaaksi julkkispariksi. Heidän taakseen jäivät muiden muassa David ja Victoria Beckham, Brad Pitt ja Angelina Jolie, Justin Bieber ja Selena Gomez sekä Jennifer Aniston ja Justin Theroux.

Nyt Sauli on avannut oman bloginsa osoitteessa Saulikoskinen.net. Ensimmäisessä blogikirjoituksessaan Sauli äityi syvälliseksi ja teki samalla selvän pesäeron BB-voittonsa ja nykyisen elämänsä välille.

– Minun bb-voitto ja Hollywoodissa asuminen ovat kaksi täysin eri asiaa. Sanotaan mielummin näin että Hesbugerin kassalta Hollywoodiin ja kaikki mitä siihen väliin mahtuu on minut tänne johdattanut. Uskon kohtaloon kuin myös karmaankin, Sauli Koskinen kirjoittaa.

Adam Lambert nousi kuuluisuuteen sijoituttuaan toiseksi suositussa American Idol -kilpailussa vuonna 2009. 28-vuotias laulaja julkaisi debyyttialbuminsa pian ohjelman jälkeen loppuvuodesta 2009. Albumi nousi Billboard 200 -listan sijalle 3. Yli 25 viikkoa Suomen albumilistoilla viihtynyt Lambert on tullut tunnetuksi erityisesti hittisingleistään Whataya Want From Me, If I Had You ja debyyttialbumin nimikkokappaleesta For Your Entertainment.