Seksiseuraa löytyy yhä useammin netistä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Internetin sosiaaliset palvelut ovat yleistyneet viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana huimasti, ja samalla tosielämän seuraa löydetään yhä useammin verkosta. Vielä muutama vuosi sitten netti-ihastumiset olivat harvinaisia, mutta nykyisin jo arkipäivää.

Singaporessa on nyt tehty tutkimus, jonka mukaan myös seksiseuraa löydetään yhä useammin myös internetistä. Varsin vanhoillisena tunnetussa maassa asenteet ovat muuttuneet nopeasti liberaalimmiksi, ja samalla myös seuranhaku verkosta on muuttunut yhä hyväksyttävämmäksi, AsiaOne uutisoi.

Singaporen perhesuunnittelukeskuksen tilaamaan seksielämää selvittäneeseen tutkimukseen vastasi 1.790 ihmistä, joista peräti 27,6 prosenttia kertoi löytäneensä verkosta seuralaisen, jonka kanssa oli harrastettu seksiä. Lisäksi noin kolmannes kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että seksi ensitapaamisella on hyväksyttävää. Keskuksen apulaisjohtaja Edward Ong ilmaisi huolensa esiaviollisen seksin lisääntymiseen maassa.