Äiti ei päästänyt lapsiaan kouluun – tuomittiin vankilaan

Ohhoh! · Neea Jokinen

Jotkut vanhemmat eivät välitä nuorten lastensa opiskelusta, mikä voi johtaa jatkuvaan lintsaamiseen ja heikkoon koulumenestykseen. Nyt eräs amerikkalainen perheenäiti on tuomittu puoleksi vuodeksi vankilaan, koska hän kielsi jälkikasvuaan menemästä kouluun.

Kaliforniassa asuva Lorraine Cuevas pidätettiin aiemmin tänä vuonna, kun viranomaiset saivat tietää hänen lastensa olleen poissa koulusta vuoden aikana peräti 116 päivää. Perheenäidille oli lähetetty useita varoituksia siitä, että hänen tulisi huolehtia ala-asteella opiskelevien lastensa koulunkäynnistä.

Nainen ei kuitenkaan huomioinut kotiin lähetettyjä kirjeitä, joten viranomaiset joutuivat puuttumaan 34-vuotiaan perheenäidin välinpitämättömyyteen. Muut nuorten lasten äidit ovat kauhistelleet tapausta, ja pitävät Lorraine Cuevasin vankilatuomiota liian lyhyenä.

– Olisin antanut hänelle vuoden vankeutta. Mielestäni hänen tuomionsa ei ole tarpeeksi kova, sillä lasten opiskelu on todella tärkeää, Adriana Casteneda -niminen nainen kommentoi KMPH-kanavalle.