Tutkimus paljasti: Tämä ominaisuus tekee ”tosimiehen”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Hollywoodissa menestyäkseen miestähdellä ei välttämättä tarvitse olla tuuheaa hiuskuontaloa, vaan monet urokset ovat toimintatähti Jason Stathamin ja Bruce Willisin ohella päässeet naisten päiväunien kohteiksi kaljupäisinä. Nyt uusimman tutkimuksen mukaan kalju tekee miehestä ihmisten silmissä ”tosimiehen”.

Manolith-sivustolla kerrotaan Pennsylvanian yliopiston professorista, Albert Mannesista, joka testasi miehistä syntyneitä mielikuvia erilaisin kokein. Tutkimukseen osallistujille näytettiin muun muassa otoksia, joissa vaihtelivat kaljut ja tuuheahiuksiset miehet. Kalju professori yllättyi itsekin tutkimuksensa tuloksista, sillä suurin osa vastaajista näki kaljut kaksilahkeiset paljon miehekkäämpinä.

Heidät miellettiin vahvoiksi ja dominoiviksi verrattuina hiuspäisiin komistuksiin. Vaikka kalju mies olisi ollut lyhyt luonnossa, kalju loi hänestä mielikuvan pitkänhuiskeana uroksena. Mannes epäilee, että tutkimukseen osallistujat perustivat mielipiteensä kaljuista miehistä Hollywood-kliseisiin, sillä kyseisen ulkonäön omaavat miehet näyttelevät usein elokuvien kovanaamoja tai roistoja.