Tutkimus paljasti: Tässä osavaltiossa Yhdysvaltojen kauneimmat naiset!

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltoihin matkustavat ovat usein tiukan paikan edessä valitessaan matkakohdettaan. Jokainen Pohjois-Amerikan osavaltio on erilainen niin tunnelmaltaan kuin ihmisiltään. Kun Teksasia pidetään suurieleisenä grilliherkkujen keitaana, tunnetaan Florida alligaattoreistaan ja hiekkarannoistaan.

Business Insider teetti kyselyn, jossa lukijoilta tiedusteltiin mielipiteitä Yhdysvaltojen osavaltioista. Kyselyssä muun muassa kysyttiin, että missä osavaltiossa ihmiset tapaavat eniten silmää miellyttäviä kansalaisia. Yli puolet, eli 51 prosenttia 1.603 vastaajasta, äänesti hyvännäköisimmäksi osavaltioksi Kalifornian.

Länsirannikon Kalifornia myös voitti villeimmän osavaltion tittelin, kun vastaajilta kysyttiin, missä osavaltiossa on heidän mielestään hulluin meininki. New York tuli perässä hyvänä kakkosena ja sen takana heti Teksas ja Florida.

Samassa kyselyssä myös tiedusteltiin kaikkein eniten päihteisiin menevintä osavaltiota. Tätä ei kuitenkaan voittanut marihuanaakin laillisesti lääketarkoituksessa myyvä Kalifornia, vaan ykkössijan vei Etelävaltioiden oma Louisiana. New York voitti töykeimmän osavaltion tittelin, tosin siellä äänestettiin olevan myös paras ruokakulttuuri.