Yllättävä tutkimustulos psykedeelisistä huumeista

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Norjalaiset tutkijat ovat toteuttaneet laajan tutkimuksen, jonka mukaan he eivät löytäneet yhteyttä psykedeelisten huumeiden ja mielenterveysongelmien välillä. Joissakin tapauksissa huumeet jopa aiheuttivat vähemmän psykologisia ongelmia.

Tutkijat tahtoivat heti kärkeen muistuttaa, että tuloksista huolimatta huumeita ei yleisesti voida pitää ihmisille terveellisinä. Kuitenkin psykedeelisillä huumeilla, kuten LSD:llä tai ”taikasienillä”, ei todistettu olevan vaikutusta mielenterveysongelmien syntymiseen. Norjalainen teknisluonnontieteellisen yliopiston neurotieteen tutkimuskeskus toteutti tutkimuksen yli 130.000 ihmiselle, joista 22.000 oli kokeillut joskus huumeita.

Tutkimuksen suorittanut kliininen psykologi Pål-Ørjan Johansen kertoi, että he eivät todenneet LSD:tä, psilosybiinia, meskaliinia tai peyotea käyttävillä ihmisillä olevan suurempaa riskiä sairastua mielenterveysongelmiin. Päinvastoin, he huomasivat ihmisten kärsineen psykologisista ongelmista vähemmän. Lisäksi heidän stressitasonsa oli muita alhaisempi.

– Emme kuitenkaan voi sulkea pois mahdollisuutta, jossa huumeet voivat laukaista mielenterveydessä jo olemassa olevia kielteisiä vaikutuksia ihmisissä, tutkijat korostivat Daily Mailin mukaan.