Romanit varastivat miehen peniksen – poliisioperaatio sulki tiet

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Joskus väärän naisen kanssa sekstailu voi johtaa traagiseen tilanteeseen, esimerkiksi oman miehuuden menetykseen. Nyt Daily Mail -lehti raportoi tapauksesta, jossa romanit leikkasivat brittimiehen peniksen irti, koska hän oli harrastanut lihan iloja heidän yhteisönsä naisjäsenen kanssa.

40-vuotias mies päätyi romaniryhmän hyökkäyksen kohteeksi, ja hänet löydettiin aamuyöllä makaamasta tien poskesta Middlesboroughista hirveiden kipujen kanssa. Poliisi ymmärsi pian, mitä oli tapahtunut ja sulki teitä löytääkseen kadonneen peniksen, jonka kostajat olivat vieneet mukanaan.

Virkavallan edustajien mukaan tiuhaan liikennöityjen teiden sulkeminen oli ainoa toivo löytää todisteita tapaukselle. Tilanteen huhutaan johtuvan siitä, että uhri olisi vietellyt romanimiehen tyttöystävän. Väkivallanteon tiimoilta on pidätetty eräs 22-vuotias mies, jonka epäillään liittyvän rikokseen. Tutkimukset ovat kuitenkin vielä kesken.