Micaela ryhtyi kirjailijaksi – esitteli kirjaansa alusvaatteisillaan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Saksalainen malli Micaela Schäfer tunnetaan lukuisista kauneusleikkauksista, rohkeista kuvistaan ja esiintymisistään pornomessuilla. Taannoin neitokainen tosin ryhtyi myös DJ-tähdeksi CSD Truck -tapahtumassa Berliinissä.

Nyt Micaela Schäfer on ryhtynyt myös kirjailijaksi, sillä neitokaisen tuore Lieber nackt als gar keine Masche -kirja julkaistiin juuri saksassa. Tähti esitteli kauneusleikauksiin keskittyvää kirjaansa tyylinsä mukaan alusvaatteisillaan.

Micaela Schäfer tunnetaan Saksassa yleisjulkkiksena, joka toimii muun muassa tiskijukkana DJane -nimellä. Lisäksi hän käyttää taiteilijanimiä Miss Venus ja Miss Maxim. Micaela Schäfer osallistui vuonna 2006 Huippumalli haussa -ohjelman saksalaisen version ensimmäiselle tuotantokaudelle ja sijoittui kahdeksanneksi. Hän on lisäksi osallistunut Big Brother -ohjelmaan ja poseerannut urallaan useita kertoja myös nakukuvissa esimerkiksi Playboy ja FHM -lehtien sivuilla.