Rohkea iltapuku nettikaupasta – näytti ostajan yllä aivan toiselta

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Lähes jokaisella vähittäismyymällällä on nykyisin verkkokauppa. Lähes mitä tahansa pystyy ostamaan internetin kautta astumatta ulos kotiovestaan. Verkosta ostamisessa piilee kuitenkin aina vaaransa, sillä tuotetta ei pääse tutkimaan, kokeilemaan tai tunnustelemaan.

Moni verkkokaupoista osteleva joutuu luottamaan omaan vaistoonsa, kauppiaan sanaan ja tuotteen mainoskuvaan ostopäätöstä tehdessään. Tuote ei hyvistä kuvista huolimatta ole aina samanlainen, kun sen saa itse käsiinsä. Eräs kiinalaisnainen sai kokea tämän kantapään kautta, kun hänen tilaamansa iltapuku ei ollutkaan ihan samanlainen hänen yllään kuin kuvassa poseeranneen mallin yllä.

Nainen otti itsestään kuvat mekko yllään ja julkaisi ne myyjän sivuilla ilmeisesti reklamaatiomielessä. Nainen ei tainnut olla tietoinen, että puvun mukana ei tule uutta hoikempaa vartaloa tai rintojen teippausta. Mekko on todella paljastava naisen yllä, mutta kauppiaan puolustukseksi sitä se on kyllä jo kuvassa näkyvän mallinkin yllä.