Simpsoneista tehdään kolme elokuvaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Jättisuosittu Simpsonit -piirrossarja on rypenyt viime aikoina ongelmissa, kun kolme sarjan ääninäyttelijää on ollut lakossa. Sarjan teko on siis ollut jo jonkin aikaa jäissä.

Ongelmista huolimatta tuotantoyhtiö on päättänyt tehdä sarjasta elokuvia. Ei siis vain yhtä rainaa, vaan vähintään kolme täyspitkää elokuvaa. Ensimmäinen Simpsonit-leffa nähdään tosin vasta sitten, kun televisiosarja on tiensä päässä. Takana on jo viisitoista tuotantokautta.

Televisiosarjan ongelmista huolimatta lähes kaikki sarjan ääninäyttelijät ovat varmistaneet mukanaolonsa elokuvissa.

Televisiosarjoja on tehty ennenkin elokuviksi. Jokunen vuosi sitten tehtiin mm. Beavis & Butt-head -leffa. Sarjoista on tehty piirroselokuvien lisäksi myös tavallisia elokuvia. Tähän sarjaan lukeutuvat mm. Hulk, Batman, Daredevil, Spiderman ja monet muut.