Musta jää

Elokuvat · Stara.fi

Lääkärinä työskentelevän keski-ikäisen Saaran (Outi Mäenpää) maailma romahtaa, kun tämä saa vahingossa miehensä (Martti Suosalo) kiinni syrjähypystä. Saara saa tietää, että mies on pettänyt häntä jo tovin nuoren opiskelijatytön (Ria Kataja) kanssa.

Utelias ja kostonhimoinen Saara pitää kuitenkin tiedon omanaan, ja päättää tutustua miehensä tyttöystävään kaikilta salassa. Nainen luo itselleen uuden henkilöllisyyden päästäkseen miehensä rakastajattaren ystäväpiiriin. Lopulta kostoa punova Saara sotkeutuu yhä syvemmälle kaksoiselämäänsä, eikä voi aavistaa, mitä seurauksia hänen toimillaan lopulta onkaan.

Musta Jää on elokuva pettämisestä, itsekeskeisyydestä ja petetyksi tulemisesta. Elokuvaa voisi luonnehtia psykologiseksi kolmiodraamaksi, sillä niin vahvasti henkinen väkivalta on elokuvassa läsnä. Leffan moniulotteinen tarina ja hienosti toteutettu käsikirjoitus eivät varmasti jätä ketään kylmäksi. Outi Mäenpää tekee elokuvassa loistavan roolin kaksoiselämää elävänä vahvana naisena.

Musta Jää pitää otteessaan alusta loppuun, eikä onneksi petä katsojaa yllättävällä loppuratkaisullaankaan. Visuaalisesti kaunis ja sisällöltään kutkuttavan jännittävä elokuva on ehdottomasti vuoden parhaimpia kotimaisia.

Genre: Draama



Ohjaus: Petri Kotwica



Pääosissa: Outi Mäenpää, Ria Kataja, Martti Suosalo, Ville Virtanen, Sara Paavolainen



Ensi-ilta: 19.10.2007



Kesto: 1:47

Pisteet 4/5