Obie Trice keikalle Suomeen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Eminemin suojatti, viimeaikoina pari hittiäkin pyöräyttänyt Obie Trice saapuu Suomeen 17. maaliskuuta 2004. Rap-stara heittää tuolloin keikan Nosturissa Helsingissä.

1999 oman läpimurtonsa tehnyt Eminem nosti Obie Tricen tuntemattomuudesta kansainväliseen kuuluisuuteen pari vuotta sitten. Tricen karisma, paneutuminen, persoonallisuus ja erityislaatuinen huumorintaju vakuuttivat Eminemin niin, että hän kiinnitti parikymppisen tulokkaan Shady Records levymerkilleen 2002.

Kunnianhimoista linjaa ylläpitävä levymerkki julkaisee paitsi Eminemin myös toisen kuuman megatähden 50 Centin musiikkia.

Eminem auttoi suojattinsa alkuun: Obie Tricen musiikkia oli mukana D12:n albumilla ”Devil’s Night” (2002). Kolme Tricen kappaletta sisällytettiin myös Eminemin elämästä kertovan ”8 Mile” elokuvan soundtrackiin, joka myi moninkertaisesti platinaa.

Obie Tricen ensilevy ”Cheers” ilmestyi 2003. Eminem tuotti ensimmäisen singlen ”Got Some Teeth” sekä 8 muuta debyytin kappaleista valvoen yleisestikin studiotyöskentelyä. Toinen räp-suuruus Dr. Dre tuotti neljä albumin kappaleista, mm. hitin ”The Set Up”.

Esiintymiskokemusta Obie Tricella on mm. 50 Centin ”Roc The Mic” kiertueelta. Kahden viikon kuluttua Kanadasta käynnistyvä Tricen oma kiertue tuo hänet Pohjois-Amerikan jälkeen maaliskuussa Eurooppaan.