Bomfunkilta uutta materiaalia

Viihdeuutiset · Stara.fi





Hiljaiseloa keikkarintamalla viimeaikoina pitänyt Bomfunk MC’s on ahkeroinut studiossa. Nyt Tampereen suunnalta kuuluu hyvää, sillä yhtyeeltä on vihdoin tulossa uutta materialia.

Seuraava single tullaan julkaisemaan ensi kesänä ja keikkojakin on luvassa. Laakereilla yhtyeen jäsenet eivät kuitenkaan ole levänneet, vaan kundit ovat tehneet keikkaa yksittäin ja omissa projekteissaan.

Esimerkiksi Raymond Ebanks nähtiin mm. Emma-gaalassa Beats And Styles -yhtyeen mukana. Reiskaa kuullaan myös yhtyeen levyllä mm. ”Dynamite”-kappaleessa. Kosketinsoittaja Okke oli mukana mm. viimeiseksi jääneellä Nylon Beat-kiertueella, basisti Wille Mäkinen on tehnyt mm. heavykeikkaa samoin kuin rumpali Ari Toikka. Keikkavireessä on siis pysytty.