No Doubt ja Blue lopettavat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Gwen Stefanin luotsaama No Doubt -yhtye on iskemässä mahdollisesti hanskat tiskiin. Sitkeät lopettamishuhut ovat pyörineet yhtyeen ympärillä jo pitkään, mutta tuoreiden tietojen mukaan yhtye heitti viimeisen keikkansa viime viikonloppuna Santa Barbara Bowl -areenalla.

Stefani on suuntautumassa soolouralle, ja uuden uran lisäksi häntä työllistävät myös erilaiset työt muodin ja elokuvien parissa. 15-vuotta kasassa ollut yhtye julkaisi edellisen listahittinsä viime kesänä. Yhtyeen menestyskausi osui kuitenkin 90-luvulle.

Bluella 12 kuukautta armonaikaa

Brittien 2000-luvun menestynein poikabändi Blue on myös lopettelemassa. Yhtyeen jäsenet ovat itse antaneet bändilleen vielä 12 kuukautta aikaa. Asian paljasti yhtyeen keulahahmo Lee Ryan eräiden vip-kemujen tiimellyksessä.

Ennen lopettamista yhtye kuitenkin muistaa fanejaan jäähyväiskiertueella, joka järjestetään ensi vuoden puolella. Kuten usein käy, myös Bluen kundeilla on kiikarissaan soolourat.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat