Kwanilta uusi levy

Viihdeuutiset · Stara.fi





Kotimainen hiphop-yhtye Kwan julkaisee uuden Love Beyond This World -levynsä 5. marraskuuta. Albumi on yhtyeen kolmas levy, ja siltä löytyy 11 kappaletta. Ensimmäinen singlelohkaisu Unconditional Love ehti jo yllättää positiivisesti.

Levy piti alunperin julkaista jo toukokuussa, mutta yhtye halusi viimeistellä levyn kunnolla. Bändin kitaristi-tuottaja Antti Eräkangas kertoo levystä seuraavaa:

– Ryhtyessämme pohtimaan tämän levyn tuotantoa, halusimme unohtaa edellisen albumin menestyksen. Päätimme jo viime vuoden puolella, että lähdemme vain ja ainoastaan tekemään meille mielekästä musaa.

The Rasmus -yhtyeestäkin tuttu tuottaja Pauli Rantasalmi jatkaa levyn graafisesta puolesta seuraavaa:

– Halusimme myös tällä levyllä korostaa kansitaiteen merkitystä osana kokonaisuutta ja tehdä siitä hieman erilaista. Kilpailun ollessa erittäin kovaa, massasta erottuminen myös graafisella puolella on tärkeää.