Mighty 44

Haastattelut · Stara.fi





Haastattelussa Mighty 44 -yhtyeen energinen keulahahmo Rummy Nanji alias Mr.B.

Syysflunssasta kärsivä poppari ehti vastata muutamaan Stara.fi:n kysymykseen. Mitä kuuluu yhtyeelle, kun Headbanger -albumi on juuri saatu kauppoihin?

– Todella hienoa, että levy saatiin vihdoin ulos. Pian albumilta julkaistaan toinen single, joka saa toivottavasti yhtä hyvän suosion kuin ensimmäinen lohkaisu This Love Ain’t Going On. Ensimmäisen sinkun lisäksi Hey DJ on ollut kappale, josta monet ovat pitäneet, mutta levy-yhtiö päättää mikä kappale julkaistaan sinkkuna, Mr.B kertoo.

– Yleensä en kuuntele juurikaan omia levyjäni, mutta Headbanger on sellainen levy, jota olen kuunnellut viime aikoina paljon. Tässä albumissa on jotain erikoista. Oma suosikkikappaleeni on Wild Wild West, joka syntyi lähes itsestään.

Mitä yhtye odottaa tuoreelta levyltä?

– Nyt kun uusi levy on ulkona, kaikki riippuu faneistamme. Paljonko he pitävät musiikistamme. Ensimmäinen levy pärjäsi hienosti ja sen suosio ylitti odotuksemme. Silloin pääasia oli saada jalkaa oven väliin, mutta saimmekin pari hittiä. Toivottavasti uusi levy saa vähintään yhtä hyvän vastaanoton.

Vierailijat tuovat väriä yhtyeen soundiin

Ensimmäisellä albumilla vieraili vain Charles ”Max’C” Salter, mutta nyt mukaan on saatu myös ruotsalainen Anna Nordell sekä Chris Sanders, joka on keikkaillut myös useiden muiden bändien kanssa. Hän hoiti taannoin MC:n virkaa myös Daruden keikoilla.

– Mukavaa, että vierailijat tuovat levyille hiukan vaihtelua ja väriä. Se laajentaa levyä ja tekee niistä monipuolisempia kokonaisuuksia.

Anna tuli mukaan Jaakko Salovaaran kautta. Eräs Jaakon ystävä lähetti Annan lauluja ja pyysi ottamaan yhteyttä, mikäli Annan äänelle olisi käyttöä. Salovaara innostui ja teki heti kappaleen, johon Anna haluttiin mukaan. Kappale oli This Love Ain’t Going On.

– Se oli oikeastaan vähän kuin undercover-biisi, josta emme tienneet mitään. Lopulta Jaakko soitti kappaleen minulle ja olin ihan että vau!! Kun hän kysyi, haluatteko biisin, vastasimme, että totta kai haluamme! Tuohan on jotain uutta, eihän meillä vielä koskaan ole ollut naista laulamassa. Kappale iski heti ja se onkin yksi yhtyeen parhaista kappaleista, Mr.B suitsuttaa.

Pitkä kokemus Suomen musiikkirintamalta

Rummy on ollut mukana Suomen musiikkikuvioissa jo yli kymmenen vuoden ajan. Kuvioihin hän ajautui Niko Norströmin luotsaaman, legendaarisen Blue Bubble Recordsin kautta. Siellä hän tutustui myös Jaakko Salovaaraan, Kari ”Kaippa” Kaivolaan ja Charles Salteriin.

– Niko kertoi minulle lupaavasta nuoresta tuottajasta, joka asui Turussa. Kuuntelin muutamia Salovaaran tekemiä taustoja ja kappaleita ja ajattelin, että tässä on jotain erilaista. Lopulta matkustin Turkuun ja tapasimme pari kertaa klubeissa. Pian aloimme tehdä työtä yhdessä. Nyt olemme tehneet yhteistyötä jo yli kymmenen vuotta.

Rummy on työskennellyt vuosien varrella lukuisten suomalaisten yhtyeiden kanssa. Monet niistä ovat olleet tuttuja suurelle yleisöllekin. Mies on ollut tavalla tai toisella mukana yhtyeissä 3rd Nation, Miisa, Waldo’s People, Bomfunk MC’s ja Darude. Hänen ensimmäinen oma projektinsa oli 90-luvun puolivälissä levynkin julkaissut Bubu Man.

– Charles oli yksi ensimmäisistä musiikkialan ihmisistä, joihin tutustuin Suomessa. Hän, Kaippa ja James Black muodostivat aikanaan menestyksekkään 3rd Nationin.

Charles, eli Max’C, on siis vielä nykyisinkin tärkeä osa mm. Mighty 44:n ja Bomfunk MC’s yhtyeiden koneistoa. Hänen upea äänensä on kuultu myös miehen soolosinkulla Caroline.

Tiskijukkana siviilissä

Vapaa-ajallaan Mr.B soittaa tiskijukkana levyjä. Sen lisäksi hän pelaa koripalloa, jalkapalloa ja käy kuntosalilla purkamassa paineita ja nostamassa fyysistä kuntoaan.

– Keikkamme ovat nykyisin aiempaa pidempiä, joten pitää olla hyvässä fyysisessä kunnossa, jotta keikan jaksaa vetää täysillä, kertoo mies, joka tunnetaan yhtenä maamme energisimmistä lavaesiintyjistä.

Tulevan talven kalenterissa Mighty 44:lla on paljon keikkoja. Ulkomaiden valloitus on vielä vaiheessa. Tilanne on juuri nyt käymistilassa, koska yhtyeen levy-yhtiö BMG ja Sony Music yhdistyvät. Materiaali on kuitenkin kansainvälisen tason tavaraa.

– Yleensä bändit menevät ulkomaille vuosi kotimaan menestyksen jälkeen. Nyt teemme vain parasta mahdollista työtä Suomessa menestymisen puolesta, ja ehkä sieltä jotain tulee. Toivottavasti joku ulkomaillakin kuuntelee musiikkiamme, Rummy toivoo lopuksi.

Jocka Träskbäck