Fintelligens sooloilee pari vuotta

Viihdeuutiset · Stara.fi



Fintelligens-yhtyeen Elastinen teki keväällä soololevyn Elaksis Kivi, joka oli yksi parhaista kotimaisista hiphop-albumeista kautta aikojen. Elastinen kertoi Musiikki & Media -tapahtumassa Stara.fi:lle, että häneltä tulossa on vielä toinenkin soololevy, joka julkaistaan jo ensi keväänä.

Myös Fintelligensin toinen osapuoli, Iso-H, on tekemässä soololevyä, joten yhtye on pari vuotta telakalla levyjen suhteen.

– Mä haluan kokea saman mitä Henkka koki, kun kuunneltiin mun levy jengillä ensimmäisen kerran. Se mitä mä koin, kun tein mun omaa levyä, niin hä haluun, et Henkka kokee sen saman ennen kuin Fintelligensin seuraava levy tulee ulos. Henkan tulee ulos vuoden sisällä, Elastinen veikkaa.

Seuraava Fintelligensin albumi julkaistaan Elastisen mukaan vasta vuonna 2006.