Jan Johnston suomalaisprojektissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmankuulu tranceartisti – vokalisti Jan Johnston on mukana tamperelaisen U&K -kaksikon kahdella uudella biisillä. Kappaleet äänitettiin äskettäin Helsingin Suomenlinnassa sijaitsevassa Seawolf -studiossa.

– Lähetimme Uken kanssa Jan Johnstonille levyllisen biisejämme. Jan piti niistä ja lähetti meille pari demobiisiä, jotka se oli tehnyt meille. Samalla se kertoi, että voi tulla Suomeen studioon, kertoo U&K:n toinen osapuoli Kimi K. No, lennätimme Janin Suomeen ja veimme sen suoraan studioon.

– Biisit on nyt siis laulettu, ja parhaillaan työstämme niitä studiolla Tampereella. Valmista pitäisi tulla marraskuun aikana. Sen jälkeen lähetämme ne levy-yhtiöihin, eli vielä niille ei ole julkaisijaa. Riskipeliä siis, Kimi K lisää.

Jan lauloi kaksi biisiä, josta julkaistaan luultavasti U&K featuring Jan Johnston -nimen alla. Ensimmäinen on chill-out -biisi Not Mine ja toinen hieman housempi veto Faking Smiles.

Ensimmäisiä Jan Johnston -biisejä julkaistiin jo yli kymmenen vuotta sitten, mutta silloin suuri suosio sai vielä odottaa. Viime aikoina hän on tehnyt yhteistyötä U&K:n lisäksi vaatimattomasti mm. Paul van Dykin ja Cosmic Gaten kanssa. Tamperelaiset ovat siis päässeet kovaan seuraan.

Jan Johnston nousi laajemmin tunnetuksi vuoden 2001 huhtikuussa BT:n kanssa yhteistyössä tehdyllä Flesh -sinkulla, joka soi lähes jokaisessa klubissa ainakin Euroopassa. Biisin remiksasivat Paul Oakenfold ja Dj Tiesto. Julkaisua seurasi saman vuoden heinäkuussa julkaistu ja niinikään hyvin soittoja saanut Silent Words -sinkku.