Tiktak

Haastattelut · Stara.fi





Tiktak-yhtye on jo pitkään ollut ”se” tyttöbändi. Jo ensimmäinen levy oli menestys, ja bändikoulun kasvatti on vuosien aikana aikuistunut teinibändistä varteenotettavaksi tekijäksi. Nykyisin jopa Tavastia ja Provinssirock ovat tytöille tuttua kauraa.

Stara.fi tavoitti Tiktakin Mimmun kun hän oli valmistautumassa yhtyeen neljänteen Tavastian keikkaan.

– Jännittää tosi paljon yleensäkin jo se, että ollaan menossa Tavastialle. Mitään yllätyksiä illan ohjelmassa ei kuitenkaan ole.

Yhtye on ollut viime aikoina kiireinen sekä keikkojen että uuden livelevyn ja DVD:n ansiosta.

– Nyt tehdään paljon promoa noille julkaisuille. Keikkoja yritetään tehdä lähinnä viikonloppuisin. Niitä on aika satunnaisesti, koska esimerkiksi minä olen vielä koulussa. Arkipäivät kuluvat siellä, Mimmu kertoo.

– Onneksi hiihtolomalla on taas Lapin kiertue. Ne on ollut aina tosi mukavia. On hieno kiertää tuolla laskettelukeskuksissa.

DVD sisältää kattavan paketin Tiktak-materiaalia. Mukana on myös keikkamatkoilla kuvattua tavaraa. Mutta mitä kaikkea kamerat oikein taltioivat tien päällä ja kuinka paljon raskauttavaa materiaalia jäi leikkaamon lattialle?

– Sitä ei sensuroitu varsinaisesti ollenkaan. Me valittiin vain parhaat palat, Mimmu kiertelee. Tyttöjen kanssa ei karsittu mitään, mutta en tiedä mitä tuottajat karsivat.

Teini-idolista aikuiseksi?

Yhtyeen nuorimmat olivat vasta 13-vuotiaita yhtyeen noustessa julkisuuteen. Nyt kaikki ovat jo täysi-ikäisiä, eli lain mukaan aikuisia. Ovatko tytöt omasta mielestään aikuisia?

– Kyllä normaalia kasvua on tapahtunut, mutta ei me mitään aikuisia vielä olla. Aikuistumaan päin kylläkin.

– Voidaan kuvitella, että me ollaan tyttöjen kanssa nykyisin eräänlaisia sisaruksia. Sit meillä on keikoilla muutakin väkeä ympärillä, joten sitä voisi sanoa perheeksi. Meidän välit on pysyneet ihan kunnossa. Toki kinastelua on aina välillä, mutta hyvin tullaan toimeen. Hyvin pärjättiin myös teini-iässä, Mimmu uskottelee.

Yhtyeen jäsenet ovat muuttuneet iän karttuessa ja tietysti myös elämäntilanteet muuttuvat. Mimmun mukaan vakavilta kriiseitä on kuitenkin vältytty hyvän yhteishengen ansiosta. Henkilökohtainen jaksaminen voi toki joskus olla vaakalaudalla.

– Tietenkin joskus tulee masennus-aikoja, ettei jaksa kun on niin kiirettä, kun on koulu ja kaikki. Välillä ei vaan aika riitä. Mutta ei se mitään vakavaa ole koskaan ollut. Seuraavana päivänä on ollut taas hyvä fiilis, että tämä on just sitä mitä minä haluan tehdä.

Rauhallisia ja kilttejä rokkitähtiä

Keikkamatkat ajetaan yleensä pienellä minibussilla. Matka-aika kuluu mukavasti korttia pelaten ja musiikkia kuunnellen. Mitä tapahtuu, kun yhtye pääsee perille ja backstagen ovet avautuvat?

– No tyttöjä kun ollaan, niin me meikataan tietysti viimeiseen hetkeen saakka. Sit juuri ennen keikkaa fiilistellään yhdessä. Meillä ei ole varsinaisia rituaaleja ennen keikkaa.

Unelma-backstagelle Mimmu ei haluaisi mitään hurjan ylellistä.

– Telkkari olis tosi siisti. Niin ja sit cd-soitin, että voitaisiin kuunnella musiikkia ja fiilistellä ennen keikkaa. Me ei todellakaan tarvita mitään hienouksia.

– Me ei olla koskaan heitelty telkkareita ikkunasta. Me ollaan tosi kilttejä ja aika rauhallisia tyttöjä, eikä kovin usein käydä edes baarissa. Persoonina voidaan kuitenkin välillä olla tosi rasittavia muulle kiertueväelle.

Kun yhtyeen ura on edelleen kovassa vauhdissa, tytöt eivät ole vielä ehtineet miettiä kovin tarkasti tulevaisuuden uravalintoja.

– En ole osannut vielä miettiä sinne saakka. Yritän elää päivän kerrallaan. Tykkään taiteista ja piirtämisestä. Toivottavasti sieltä löytyy joskus ammatti.

Jocka Träskbäck







jea