Lordille maailmanlaajuinen sopimus

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen raskaamman rockin hirviö Lordi on saanut kansainvälisen sopimuksen. Jatkossa Lordin levyjen julkaisu jaetaan kolmen levy-yhtiön kesken. Suomesta ja Pohjoismaista vastaa Sony BMG ja saksankielisen alueen hoitaa Drakkar.

Tuorein sopimus on tehty Sanctuary-levy-yhtiön kanssa, joka hoitaa jatkossa koko muun maailman julkaisut. Sopimuksen tavoitteena on tehdä Lordi tutuksi myös Euroopan ulkopuolella. Bändin keikkoja hoitavalla taholla on suomalainen musiikki hyvin hanskassa, sillä Jim Morewood hoitaa myös HIMin ja The Rasmuksen keikkapuolen.

Monet tahot, mukaanlukien Sony BMG:n uusi toimitusjohtaja Kimmo Valtanen, ovat veikanneet Lordista seuraavaa suomalaista menestyjää kansainvälisillä markkinoilla. Kovassa huudossa ovat toki myös 69 Eyes ja hyvin menestynyt Nightwish.