Brad Pitt lännen sankariksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Jennifer Anistonista eronnut näyttelijä Brad Pitt nähdään tulevaisuudessa valkokankaalla lännen sankarin, Jesse Jamesin, roolissa. Elokuva kertoo siis yhden maailman kuuluisimman pistoolisankarin elämästä Villissä Lännessä.

Mielenkiintoista elokuvassa on se, että tuotantoyhtiö on Anistonin ja Pittin omistama Plan B Films.

Jesse Jamesin oikeasta identiteetistä kiistellään edelleen, tosin suurin osa tutkijoista veikkaa hänen olleen oikealta nimeltään James Lafayette Courtney. Joidenkin tietojen mukaan hän olisi kuitenkin ollut Jesse Woodson James.

Joka tapauksessa hän oli lännen mies, joka asui ja toimi Texasissa, Yhdysvaltain Keskilännessä 1800-luvun lopulla. Myös hänen kuolemastaan kiistellään, eikä tappajasta ole varmaa tietoa. Jamesin hautapaikkaakaan ei ole vieläkään varmuudella – useista DNA-tutkimuksista huolimatta – selvitetty.

Jesse Jamesin elämästä tiedetään paljon, mutta hänen henkilöllisyydestään ja henkensä riistäjästä kiistellään edelleen.