Outkast : Prototype

Singlet · Stara.fi

Outkast heittää kehiin tällä kertaa kvartettisinkun, eli käytännössä EP:n, jolta löytyy neljä biisiä. Andre 3000 ja Slumdrum ovat taas taikoneet kasaan mukavia biisejä, joista ei kuitenkaan löydy takuuvarmaa hittiä. Hyviä viisuja nämä toki ovat. Varsinkin Unhappy-biisi kuulostaa oikein hyvältä.

Prototype on slovari, ja tuttuun Outkast-tapaan yli-imelää 70’s-soundia jostain r&b:n ja jazzin välimaastosta. Viisu on kaikin puolin laadukasta tavaraa, eli sama settiä mitä yhtyeeltä on totuttu saamaan. Puolivälin kasari-kitarasoolo luo lisätunnelmaa rauhalliseen vetoon. Hieno biisi.

Ghetto Music biisi lyö heti vastapalloon. Siinä mennään jo ensimmäisestä biitistä vauhdikkaissa tunnelmissa. Breakbeat hakkaa jossain 140 korvilla ja tanssijalka saa liikettä. Biisin keskellä tunnelma muuttuu sekunnin sadasosassa, kun yhtäkkiä alkaakin slovariosuus. Yhtä nopeasti noustaan taas täyteen vauhtiin. Aika cool biisi, ja voi toimia jopa discoissa. Alapää olisi voinut olla hieman vahvempi tässä biisissä.

Spread on niin ikään breakbeat-veto, joskin hieman edellistä rauhallisempi ainakin vokaalien osalta. Biisi on yksitoikkoinen viisu, jota toki piristää keskellä olevat piano- ja puhallinsoolot. Kappaleessa on haettu selvästi jazz-tunnelmaa.

Unhappy on kevyttä tavaraa jostain slovarin ja r&b-tanssibiisin väliltä. Taustalta löytyy mukavia soundeja ja vokaalit ovat eteerisen tunnelmallisia. Biisin on tuottanut Mr. DJ ja vokaaleista vastaavat Sleepy Brown ja Debra Killings.

EP on ihan kuunneltavaa kamaa, varsinkin jos Outkast kuulostaa mielestäsi muutenkin hyvältä. Biisien laatu on ainakin kohdillaan.

Pisteet 3/5