Brad Pitt ja Angelina Jolie yhteisellä lomalla?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Jennifer Anistonista juuri eronnut Brad Pitt ja näyttelijä Angelina Jolie ovat viettäneet yhteisen viikonlopun Kalifornialaisessa loistohotellissa, kerrotaan Yhdysvalloista. He olivat markkinoimassa tulevaa Mr and Mrs Smith elokuvaansa, mutta virallisen osuuden jälkeen pari jäi asumaan hotellin sviittiin.

Pitt ja Jolie kirjautuivat nimittäin hotelliin avioparina, tosin herra ja rouva Pilaf -nimellä. Huhut pariskunnan suhteesta saivat alkunsa jo kyseisen elokuvan kuvauksissa, ja ne vaikuttivat mahdollisesti myös Pittin ja Anistonin suhteen kariutumiseen. Kaikki osapuolet ovat luonnollisesti kiistäneet suhteen olemassaolon.

Angelina Jolie on lisäksi todennut jo useaan otteeseen, ettei koskaan viettelisi naimisissa olevaa miestä… Leffan promokuvauksissa kaksikko vältteli kaikenlaista kontaktia toisiinsa.