The Black Eyed Peas hajoaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvaltalainen menestysyhtye The Black Eyed Peas on kertonut hajoavansa, uutisoi ITV. Yhtyeen faneilla ei kuitenkaan ole vielä aihetta paniikkiin, sillä yhtye on luvannut tehdä vielä yhden albumin.

Suomessakin keikalla käväissyt yhtye julkaisee pian uuden Monkey Business -albuminsa, jolta lohkaistu single Don’t Phunk With My Heart on soinut hyvin myös suomalaisissa radioissa. Albumin jälkeen yhtyeen jäsenet suuntaavat eri teille – kukin oman projektinsa pariin.

Taannoin samanlaiseen ratkaisuun on ajautunut mm. Fugees-yhtyen, jonka jäsenet ovat sittemmin tehneet näyttäviä soolouria. Myös The Black Eyed Peasin jäsenillä on samanlaisia suunnitelmia. Ainakin vokalisti Fergie on jo työstänyt soololevyään ja lisäksi Taboo ja Apli suunnittelevat omia levyjään, ITV kertoo.

Ennen hajoamistaan yhtye lähtee kuitenkin vielä koko kesäksi tien päälle. Monkey Business -levyn kiertue kestää kaksi kuukautta, ja sen aikana yhtye heittää lähes 40 keikkaa ympäri Yhdysvaltoja. Kiertue alkaa Atlantasta 11. kesäkuuta ja päättyy San Fransiscoon 13. elokuuta.