Irinalta uusi levy lokakuussa

Viihdeuutiset · Stara.fi





Kotimainen poppari Irina julkaisee uuden albuminsa lokakuun lopussa. Sitä ennen julkaistaan vielä Älä sano mitään -single, joka jaetaan radiolle 27. kesäkuuta.

Irinalla on ollut onnea hittivalinnoissa, sillä popparin sinkuista suurin osa on noussut nopeasti koko kansan tuntemiksi hiteiksi. Juulian totuudet -kappaleella suuren yleisön tietoisuuteen nousseen Irinan taustalta löytyy Apulanta-yhtyeestä paremmin tunnettu hittinikkari Toni Wirtanen.

Wirtanen on säveltänyt myös uuden Älä sano mitään -singlen. Työryhmä työstää levyä parhaillaan studiossa.

– Tällä kappaleella kuullaan mun ja bändini rockimpi puoli, jolta kuulostamme livenä. Tulevan levyn sisällöllinen teema tulee hyvin esiin tämän biisin tekstissä, joka kertoo kommunikoinnista ja siihen liittyvistä ongelmista parisuhteessa, Irina kuvailee uutukaista.

Irinan esikoislevy Vahva on myynyt platinalevyyn oikeuttavan määrän, eli yli 30.000 kappaletta. Irina palkittiin taannoin kahdella Emma-pystillä mm. parhaasta debbyyttialbumista ja vuoden pop-tulokkaana.