Backstreet Boys: Yhtye toteutti unelmamme

Viihdeuutiset · Stara.fi





Viihdelehti Stara.fi tapasi maailman menestyneimmän poikabändin Los Angelesissa. Backstreet Boys kertoi Staralle paluustaan ja muisteli menestyksen huippuhetkiä.

– Rakastamme musiikkiamme ja Backstreet Boys antoi meille mahdollisuuden toteuttaa unelmamme, Howie kertoi Stara.fi:lle.

Viisi vuotta tauolla on tehnyt yhtyeelle hyvää. Miesten tunnelmat ovat korkealla, vaikka tulevan kiertueen lipunmyynti on hieman kangerrellut. Viisi vuotta poissa julkisuuden valokeilasta on kuitenkin vähentänyt aktiivisten fanien määrää. Myös levymyynti on nykyisin erilaista kuin vuosituhannen vaihteessa.

– Musateollisuus romahti internetin myötä. Ihmiset haluavat kuunnella musiikkia ilmaiseksi. Tiedämme, että nykyään on melkeinpä mahdotonta myydä yhtä paljon levyjä kuin huippuvuosinamme.

– Nyt mietimme mikä on taloudellisesti kannattavaa, ja elämme sen mukaan. Emme esimerkiksi tee heti stadionkeikkoja, vaan olemme tyytyväisiä klubirundiin, popparit pohtivat.

Lue koko haastattelu tästä!