Bono suivaantui pääministerille

Viihdeuutiset · Stara.fi

Irlantilaisen U2 -yhtyeen keulahahmo Bono on suivaantunut Ruotsin pääministeri Göran Perssonille, kun tämä ei kutsunut popparia henkilökohtaiseen tapaamiseen yhtyeen Ruotsin keikan yhteydessä.

Oikeudenmukaisuuden ja kolmansien maiden lähettilääksi itsensä nostanut Bono tapasi Oslon keikkansa yhteydessä Norjan pääministerin Kjell Magne Bonnevikin.

 

– Bonnevikillä on ilmeisesti parempi musiikkimaku kuin Perssonilla, Bono marisi Aftonbladet-lehden haastattelussa.

Yhtyeen Göteborgin keikalla oli tosin paikalla useita korkeita Ruotsin hallituksen virkamiehiä, mutta Persson käytti tuon ajan vähemmän viihteellisissä merkeissä.

Monet ruotsalaiset ovat ärtyneet, kun Bono ei saanut kutsua tapaamiseen. Toisaalta myös Bono on aiheuttanut myös aiemmin ärtymystä olettassaan olevansa lähes valtiopäämiestason vieras missä liikkuukin. Harva poptähti olettaa saavansa automaattisesti kutsun valtion johdolta missä ikinä matkustaakin.