Coldplay myi kultaa Suomessa

Viihdeuutiset · Stara.fi





Coldplayn odotettu X&Y -pitkäsoiton myynti on ylittänyt Suomessa kultalevyyn oikeuttavat yli 15.000 kappaletta. Kesäkuun alussa julkaistua albumia on myyty jo reilut 20.000 kappaletta. Platinalevyyn tarvitaan 30.000 myytyä levyä.

Albumi nousi heti julkaisuviikollaan Suomen viralliselle albumilistalle, jossa se on edelleen. Lisäksi se viihtyi kolme viikkoa ykkössijalla.

Suoraan listaykköseksi levy nousi julkaisuviikollaan peräti 32 maassa, mikä on erittäin harvinaista. Yhteensä albumia on myyty maailmalla jo yli 6 miljoonaa kappaletta. Albumilta lohkaistaan 7. syyskuuta toinen single Fix You, joka on saanut positiivisen vastaanoton erityisesti yhtyeen fanien joukossa.

Parhaillaan Coldplay on Twisted Logic kiertueellaan Yhdysvalloissa. Jenkkiturnee jatkuu syyskuun loppuun saakka, jonka jälkeen yhtye palaa Euroopan keikkalavoille. Suomessa yhtyettä ei vielä nähdä, joten lähin keikka nähdään Tukholmassa 7. marraskuuta.