Scarlett Johansson halusi alastonkohtauksia

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-näyttelijä Scarlett Johansson halusi nähdä vastanäyttelijänsä Ewan McGregorin alasti tällä viikolla ensi-iltansa saavan The Island -elokuvan kuvauksissa.

Itsekin elokuvassa nakuileva Johansson olisi halunnut kuvata myös alastonkohtauksen yhdessä Gregorin kanssa, mutta leffapomot eivät siihen suostuneet, koska elokuvasta haluttiin myös lapsiperheille sopiva.

– Yritimme parhaamme, mutta elokuvan ikäraja haluttiin matalaksi. Hän (Ewan) oli mahtava tyyppi. On mukavaa tehdä töitä kun voi laulaa ja vitsailla jonkun kanssa, Johansson kertoi.

20-vuotias Scarlett on jo aiemmin kertonut pitävänsä vartalostaan, mikä näkyi myös elokuvan ensi-illassa Lontoossa. Hän oli pukeutunut erittäin paljastavaan asuun miespuolisten fanien iloksi. Yhdessä vaiheessa hän kysäisi myös vastanäyttelijöiltään, että onko hänen pukunsa liian paljastava.