Darude kiertää Yhdysvalloissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yksi Suomen menestyksekkäimmistä koneartisteista, Darude, eli Ville Virtanen, on parhaillaan kiertueella Yhdysvalloissa. Pari viikkoa sitten 30 vuotta täyttänyt artisti esiintyi viikonloppuna Chicagossa ja Milwaukeessa. Ensi viikonloppuna hän nousee lavalle Daytonissa, Connecticutissa ja Albanyssa. Yhdysvaltain turnee jatkuu syyskuun alkupuolelle saakka ja sisältää yhteensä 16 keikkaa ympäri maata.

Kuluneen kesän Darude on viettänyt studiossa uutta musiikkia tehden. Tällä hetkellä on jo lähes valmiina muutamia uusia kappaleita, joita Darude testaa keikoillaan.

Darude löi itsensä läpi maailmanlaajuisesti vuonna 2000, kun hänen Sandstorm -hittinsä nousi vuoden parhaaksi tanssihitiksi koko maailmassa. Kyseinen klassikko soi edelleen tuhansia kertoja illassa klubeissa ympäri maailmaa Aasiasta Yhdysvaltoihin ja Etelä-Afrikasta Eurooppaan.