PMMP myi kultaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

PMMP-tyttöduon tuorein albumi Kovemmat kädet on myynyt kultalevyyn oikeuttavat 15.000 kappaletta. Yhtyeen toinen albumi julkaistiin maaliskuussa. Kultalevyn kunniaksi levystä julkaistaan erikoispainos, ”kumipainos”, 24. elokuuta. Uudessa painoksessa on mukana myös Kumivirsi ja Pikkuveli -kappaleet.

Pikkuveli -kappale on uusi tulkinta Noitalinna Huraa -yhtyeen vuonna 1987 julkaisemasta kappaleesta. Biisi kuultiin ensimmäisen kerran PMMP:n esittämänä VoiceOut -ohjelmassa viime keväänä.

Juhlapainoksessa on mukana myös musiikkivideot kappaleista Päiväkoti ja Matkalaulu. Jälkimmäisen videon bändi on muuten ohjannut ja kuvannut itse!