Uusi Coldplay-levy jo ensi vuonna

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittiyhtye Coldplay on jo nyt työstämässä seuraavaa albumiaan. Yhtyeen viimeisin X&Y -levy julkaistiin keväällä kolmen vuoden odotuksen jälkeen. Nyt Chris Martin ja kumppanit ovat päässeet vauhtiin ja seuraava levy on tulossa paljon edellistä nopeammin.

Yhtyeen tulevan kiertueen aikataulut järjestetään studiosessioita silmälläpitäen. Yhtye viettää kiertueen lomassa paljon aikaa myös studiossa, joten seuraavaa albumia odotetaan levykauppoihin jo ensi vuoden aikana. Bändi haluaa saada menestyslevylleen jatkoa nopeasti, ennen kuin positiivinen vire pääsee hiipumaan.

X&Y on myynyt Suomessakin jo kultaan oikeuttavat yli 15.000 kappaletta. Yhteensä levyä on myyty maailmalla yli 6 miljoonaa kappaletta. Levy nousi ensimmäisellä viikollaan suoraan 32 maan listaykköseksi. Syyskuun lopussa yhtye saapuu Yhdysvaltain turneeltaan Eurooppaan. Tukholmassa Coldplay esiintyy 7. marraskuuta.

Uusimmat