Sheryl Crow kihlasi pyöräilijän

Viihdeuutiset · Stara.fi

1990-luvun puolivälissä All I Wanna Do -hitillään listojen kärkisijoilla keikkunut country-poptähti Sheryl Crow on mennyt kihloihin maailman parhaan maantiepyöräilijän, legendaarisen Lance Armstrogin kanssa. Armstrong on voittanut kuuluisan Ranskan ympäriajon lukuisia kertoja.

Pariskunta kihlautui Idahossa, jossa he olivat lomailemassa. Hääpäivää ei vielä paljastettu ja Armstrongin tiedottajan mukaan sitä ei ole vielä päätettykään, mutta ensi kevät voisi olla oivallinen ajankohta. Crow’lle avioliitto on ensimmäinen, mutta Armstrong on ollut naimisissa kerran aiemminkin ja hänellä on liitosta kolme lasta.

Viime aikoina parin onnea on varjostanut väitetty dopingtapaus, jossa Armstrong olisi käyttänyt kiellettyjä aineita vuonna 1999.

Sheryl Crow’n uran huippu koettiin vuonna 1994, jonka jälkeen häneltä on tullut vain ns. puolihittejä. Viimeisin hänen listabiisinsä oli kaksi vuotta sitten julkaistu The First Cut Is The Deepest, joka käväisi nopeasti listojen häntäpäässä. Hänen seuraava Wildflower -levynsä julkaistaan 27. syyskuuta.