The Rasmukselle kultaa ja platinaa ennakkoon

Viihdeuutiset · Stara.fi

The Rasmus-yhtyeen odotettu Hide From The Sun -albumi on myynyt Suomessa jo ennakkoon 37.500 kappaletta. Siten albumi on ansainnut jo ennen levyn julkaisua sekä kultalevyn että platinalevyn. Platinalevyyn tarvitaan 30.000 kappaleen myynti. Tässä tapauksessa levyjä on myyty ennakkoon nimenomaan kauppojen varastoon, joten kuluttajille tuota määrää ei ole vielä ehditty myydä.

Yhtye vastaanotti jalometallilevyt eilen tiistaina järjestetyssä levynjulkaisujuhlissa Espoon Kartanossa. Paikalla oli kutsuvieraita kolmesta maanosasta ja kaukaisimmat toimittajat ja kilpailuvoittajat olivat Meksikosta saakka.

Ensi viikolla The Rasmus suuntaa levyn markkinointikiertueelle Ranskaan, Espanjaan ja Saksaan. Suomessa yhtye kiertää 29. syyskuuta alkaen. Kiertue alkaa silloin Helsingin Nosturista ja päättyy 4. lokakuuta Tampereelle. Suomen turneen jälkeen yhtye suuntaan jälleen Euroopan keikkalavoille.