Jamiroquai : Feels Just Like It Should

Singlet · Stara.fi

Jamiroquain tuore singlelohkaisu on peräisin Jay Kayn kesäkuussa julkaistulta Dynamite -albumilta. Funkia ja groovea yhdistelevä tähti on luonut erikoisella tyylikkään upean uran, jolla on myynyt jo 20 miljoonaa levyä. Miehen kuudetta albumia työstettiin kaksi vuotta Los Angelesissa, Espanjassa, Costa Ricassa, Skotlannissa, New Yorkissa ja Jay Kayn kotona Englannissa. Nyt kaiken pitäisi olla siis kohdallaan.

Näin onkin, sillä biisin soundimaailma hipoo täydellisyyttä. Soundi on kuitenkin muuttunut hieman rockimmaksi ja tummemmaksi ainakin tämän kappaleen kohdalla. Taustalla pyörivät konesoundit kuulostavat välillä jo liki The Chemical Brothersilta. Mutta vain taustalla. Jay Kayn korkea lauluääni kähisee taas Lenny Kravitzin hengessä kevyen rockin säestyksellä.

Sinkulla on mukana myös Timo Maasin remix kappaleesta. Se ei yllä lähellekään odotuksia, sillä Maasilta on totuttu saamaan laadukkaita tanssiremixejä. Nyt versio on tunkkaisten soundien sekamelskaa ja kevyttä diibadaabaa vanhojen Madonnan remixien tyyliin. Ei toimi ainakaan tanssilattialla.

Kappale on mielenkiintoinen sekoitus funkia, soulia ja kevyttä jenkkirockia. Feels Just Like It Should -biisiä voi kuvailla yhdellä sanalla – groove.

Pisteet 3/5