INXS sai uuden keulahahmon

Viihdeuutiset · Stara.fi

Australialainen pitkän linjan pop-yhtye INXS on löytänyt vihdoin uuden vokalistin. Michael Hutchencen paikan ottaa nyt uusi keulahahmo, 31-vuotias J.D. Fortune. Hänet valittiin tosi-tv-tyylisesti 11 viikon koe-esiintymisten perusteella.

Yhtye ilmoitti viime vuoden joulukuussa etsivänsä uutta vokalistia. Valinnan piti selvitä jo viime keväänä, mutta tiukka kisa ratkesi vasta nyt. Uudelta kokoonpanolta julkaistaan iTunes-single Pretty Vegas 4. lokakuuta. Kokonainen Switch -albumi ilmestyy 29. marraskuuta.

Yhtyeen alkuperäinen vokalisti Michael Hutchencen teki itsemurhan vuonna 1997, jonka jälkeen mikrofonin varressa on nähty lukuisia vierailijoita. Myös Hutchencen vaimo, televisiopersoona Paula Yates, teki itsemurhan pari vuotta miehensä jälkeen.

INXS on 90-luvun alussa hyvin menestynyt pop-yhtye. Bändi tunnetaan ehkä parhaiten Suicide Blonde -jättihitistään. Äskettäin mm. Tall Paul remiksasi yhtyeen Precious Heart -kappaleen, ja biisistä tuli nopeasti klubihitti.

Uusimmat