Neljä Ruusua

Haastattelut · Stara.fi

Viihdelehti Stara.fi tapasi Neljä Ruusua -yhtyeen keulahahmo Ilkka Alangon vuoden ainoan kiertueen viimeisellä keikalla. Syysturneen jälkeen yhtye suuntasi studioon työstämään seuraavaa albumiaan.

Suomalaisen rockin veteraaniyhtye Neljä Ruusua on tehnyt pitkän päivätyön suomalaisen rock-musiikin huipulla. Vuonna 1983 poikanelikko Ilkka Alanko, Kode Koistinen, Lade Laakkonen ja Kämy osallistuivat Rockin SM-kisoihin ja ylsivät aina finaaleihin saakka. Tuolloin yhtyeen nimenä oli vielä Talouskukkaro, mutta pari vuotta myöhemmin yhtyeen nimeksi tuli Neljä Ruusua.

Lopullisen läpimurron yhtye teki vuonna 1992, kun Haloo –albumilta julkaistiin jättihitti Juppihippipunkkari. Kappale soi yhä edelleen klubeilla ja radioaalloilla. Menestys sinetöitiin seuraavalla Pop-uskonto –albumilla, jolta lohkesi Poplaulajan vapaapäivä -hitti.

Tapasimme Ilkka Alangon Nokian Iisoppi-ravintolan backstagella soundcheckin jälkeen, hiukan ennen illan keikkaa. Takana on lyhyt, mutta energinen kiertue.

– Tässä oli nyt vain 12 keikkaa, eli tää oli tällainen pieni syyspyrähdys. Periaatteessa olisi voinut tehdä enemmänkin keikkoja, mutta toisaalta nyt me halutaan keskittyä levyn tekemiseen. On ollut mukava soitella, sillä se tekee yhtyeelle hyvää. Keikat pitävät yhtyeen vireessä, Ilkka kertoo.

Välivuosi, eli poplaulajan vapaapäivät

Kuluva vuosi on yhtyeelle välivuosi mitä keikkoihin tulee. Kesällä Neljä Ruusua nähtiin lauteilla vain kerran. Kesästä jäi silti yhtyeelle hyviä muistoja.

– Mä sain lapsen juuri ennen juhannusta. Se oli sillä rintamalla meikäläisen elämässä mullistava kesä. Bändinä me tehtiin viime kesänä kaikki mahdolliset festarit ja juhlat, ja todettiin että kun ei ole tullut uutta levyä niin nyt on oivallinen tilaisuus huilata kesä. Kun saadaan taas levy valmiiksi niin ensi kesänä päästään taas asiaan.

Viime kesän yhtye vietti siis kappaleensa mukaisesti poplaulajan vapaapäiviä.

– No joo, kyllä mä kesällä pidin ihan kunnon loman juhannuksesta heinäkuun loppuun. Sit ruvettiin taas treenaamaan ja tekemään uusia biisejä. Hyvä kesäloma, ei sen kummempaa.

Vuoden ainoan kiertueen jälkeen yhtye suuntaa nyt studioon työstämään seuraavaa albumiaan, joka julkaistaan mahdollisesti jo kevättalvella.

– Kyllä me ollaan vielä ihan alkumetreillä. Me tehtiin jo aiemmin yksi nopea neljän päivän sessio kokeilumielessä. Vielä ei voida tietää varmasti kuinka paljon niistä biiseistä tulee jäämään lopulliselle tuotokselle. Nyt meillä on 12 biisin demo, mitä ollaan tehty. Me aiotaan tehdä vielä lisää biisejä, jotta olisi sitten mistä valita.

– Tietenkin nyt on taas tavoitteet korkealla. Nyt olisi taas tarkoitus tehdä uramme paras levy. Sitä tehdään niin kauan kun siitä tulee helvetin hyvä. Olisi tarkoitus saada se ensi vuonna, mielellään kevättalvella ulos.

Yhtyeet testaavat usein kiertueella tulevan levyn kappaleita elävän yleisön edessä. Myös Neljän Ruusun keikoilla on päästy kuulemaan ainakin yhtä julkaisematonta kappaletta.

– Me ei olla hirveästi viitsitty ruveta soittamaan näitä uusia biisejä, kun ollaan tietoisesti tehty setti, jossa on albumiraitoja ja helmiä jotka on jostain syystä jääneet hieman vähemmälle livesoitolle. Toistaiseksi ollaan pidättäydytty tällä rundilla vain yhteen uuteen kappaleeseen, joka on meidän keikan avauskappale.

Teknologiaa keikoilla ja levyillä

Neljä Ruusua alkoi ensimmäisenä suomalaisena rock-yhtyeenä käyttämään rohkeasti myös konesoundeja kappaleissaan. Silloin monet rockmuusikot tyrmäsivät ajatuksen, mutta nykyisin valtaosa rock-bändeistä käyttää myös koneita levyillään.

Neljä Ruusua tunnetaan räväkkänä live-yhtyeenä, mutta myös siitä, että yhtyeen keikoilla nähdään usein tavallista enemmän teknologiaa, kuten videonäyttöjä ja erikoisia valosettejä. Yhtye ei kuitenkaan tunnustaudu teknologiafriikeiksi.

– On hauskaa kokeilla kaikkea uutta. Tärkeä pointti on myös se, ettei vaan saa jäädä yhtään rahaa näistä keikoista, Alanko nauraa.

– Kun lähdetään tekemään niin tehdään se sitten kunnolla, että keikasta tulisi mahtava kokonaisvaltainen elämys. Siihen ollaan aina tähdätty. Se, että bändinä oltaisiin jotenkin teknologia-orientoitunut yhtye, niin se ei ainakaan meidän neljän soittajan kohdalla pidä paikkaansa.

– Kun me tehdään demoja, niin ne tehdään sellaisella 80-luvun sekvensserillä, eli mä en tee tietokoneella mitään musaa, Alanko tunnustaa.

– Pääasia on että me tehdään hyvät biisit ja sit käännytään ammattilaisten puoleen, kun mennään studioihin. Siellä on sit ne nörtit ja insinöörit, jotka osaavat kaivaa oikeat soundit ja käyttää niitä vempeleitä. Me ollaan kuitenkin enemmän taiteilijoita kuin insinöörejä.

Kävelyä ja saunomista – siis kiertue-elämää

Studiosession ja seuraavan levyn julkaisun jälkeen Neljä Ruusua suuntaa jälleen keikoille. Luvassa ei ole kuitenkaan edellisen levyn tapaista jättikiertuetta. Tien päällä yhtye kuitenkin viihtyy viikkokausia. Kuinka aika kuluu backstageilla ja hotelleissa?

– Yleensä se menee silleen vaan rentoutuessa ja notkuessa. Saunassa mä tykkään käydä aina soundcheckin jälleen. Kävelyllä olen käynyt joka päivä aina jokaisessa kaupungissa. Ja tietenkin yritän nukkua, koska kuitenkin menee väistämättä tuonne aamu viiteen tai kuuteen ennen kuin pääsee nukkumaan. Sellaista yleistä ajan tappamista siis.

Kiertueella kunto pääsee helposti rapistumaan, kun päivät kuluvat keikkabussissa, illat hotellissa ja liikuntaa saa usein vain keikan aikana. Ilkka Alanko pitää kunnostaan huolta ottamalla keikasta kaiken irti.

– Kyllä se keikka käy sinänsä kuntoilusta. Keikkapäivinä en halua hikoilla muuten kuin lavalla. On se aika kova operaatio yleensä. Jostain syystä musiikki pistää jalan heilumaan, eli kyllä siellä hiki tulee. Vapaa-ajalla käyn vähän palloilemassa.

Lähes 23 vuoden keikkailu on tuonut tullessaan monenlaisia keikkakommelluksia. Tekevälle sattuu, ja kiertueella sitäkin enemmän. Kommelluksista kysyttäessä Alanko kuitenkin vaikenee kuin muuri.

– Yleensä ne on kaikki sellaisia asioita, joita ei viitsi alkaa ruveta selittelemään. Ei tässäkään tarvi kovin montaa päivää taaksepäin katsoa, kun sieltä löytyy kaiken maailman episodeja. Jostain syystä tällä alalla sattuu ja tapahtuu kaiken maailman episodeja.

Levyn teon lisäksi yhtyeen jäsenet viettävät tulevan talven ihan normaalia perhe-elämää.

– Tietysti välillä jotain bileitä pitää mahtua joukkoon, muuten elämä on tylsää, Ilkka Alanko toteaa haastattelun lopuksi ja suuntaa ilmeisesti saunaan.

Teksti: Jocka Träskbäck

HUOM!: Voit myös kuunnella haastattelun livenä Stara.fi podcast 7 -ohjelmassa.